Kuka palkkaisi humanistin?


Kirjoitin tämän tekstin aikaisempaan blogiini tammikuussa 2015. Se tuntui edelleen ajankohtaiselta, joten tässä kirjoitus uudelleen hieman päivitettynä. Koska humanistit ovat edelleen aika hyviä.

Sisältövaroitus: teksti sisältää jonkin verran hyväntahtoisia kärjistyksiä.

 

Humanistiset tieteet. Sivistynyttä, kriittistä, ajattelevaa kulttuurin, ihmisyyden ja ihmisen toiminnan tutkimusta.

Tai haihattelua, turhanpäiväistä nysväystä, josta ei ole mitään hyötyä yhtään kenellekään.

Itse humanistisessa tiedekunnassa opiskelleena itselläni on luonnollisesti varsin positiivinen kuva humanistisista tieteistä. Toisaalta myönnän omalta osaltani ajoittain uudistaneeni stereotypiaa saamattomasta humanistiopiskelijasta vitsaillessani valmistumisen jälkeen odottavasta urasta akateemisesti koulutettuna siivoajana tai työkkärin ikuisena asiakkaana.

Jossain vaiheessa onneksi päätin, että tämänkaltainen puhe saa riittää. Nimittäin jos en itse arvosta hankkimaani koulutusta ja usko, että siitä vielä hyödyn myös työmarkkinoilla, niin eipä sitä pidä kummoisenakaan kukaan muukaan. Kannustimena ovat toimineet ne useat kerrat, kun omista opinnoistani tai mielenkiinnon kohteistani epähumanistille selittäessäni olen saattanut lukea vastapuolen kasvoilta sen perinteisen ajatuksen: mitä hyötyä tuosta on?

On paradoksaalista kuunnella perusteluja, ettei esimerkiksi kielten opiskelemisesta ole hyötyä, koska kaikkihan osaavat englantia (ja juuri tämän takia se englannin opiskelu vasta turhaa onkin), ja sitten kuunnella sivusta tankeroenglantinäytteitä, jossa kielioppivirheet ja merkit sanaston niukkuudesta vilisevät. Sukupuolentutkimus on oppiaineiden alinta kastia, sillä sehän on telaketjufeministien ja miesvihaajien paasausta, jolla halutaan taas sortaa tavallista suomalaista miestä. Koska miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta ja Suomihan on nyt muutenkin jo täydellisen tasa-arvon saavuttanut. Eikä Saudi-Arabiassa naiset muuten edes saa ajaa autoa (paitsi ilmeisesti vihdoin lokakuun aikana)!

Miten nyt muutenkaan voi olla mahdollista saada 5 opintopistettä vain elokuvia katselemalla tai satuja lukemalla?

Itse olen totaalisen väsynyt ajatusmalliin, jossa jokin oppiaine tai tieteen alue nostetaan ylitse muiden toisia tärkeämmäksi ja hyödyllisemmäksi. Moinen vastakkainasettelu saa lähinnä aikaan inhonväristyksiä. Lisäksi tuntuu hieman paradoksaaliselta, että nimenomaan itseemme liittyvien asioiden tutkiminen nähdään jotenkin automaattisesti epätieteellisimmäksi alueeksi. Koska onhan tärkeämpää tietää, miten hyttynen lisääntyy, kuin miten yhteiskunnan valtarakenteet muodostuvat tai kieli kehittyy.

Työhakemuksien kirjoittaminen sai aikanaan pohtimaan entistä enemmän omaa humanistisuuttani. Itseni kehuminen tuli pikku hiljaa helpommaksi ja olen onnistunut vakuuttamaan työnantajankin omasta erinomaisuudestani. Tämän innoittamana on siis aika pitää puolustuspuheenvuoro humanismin puolesta rekry-mielessä!

Miksi siis palkata humanisti?

Humanistisessa tiedekunnassa kandidaatin tutkinto on seuraavanlainen: laajuus 180 opintopistettä, joka pääaineopintojen lisäksi sisältää vähintään yhden sivuaineen perusopinnot, pakolliset kieli- ja viestintäopinnot ja vapaita opintoja. Pääaineopintojen laajuus (ainakin Turussa) on vähintään 70 op ja kieli- ja viestintäopinnot 15 op. Opiskelijalle jää siis 95 opintopisteen verran laajennusmahdollisuuksia omien tietojensa ja taitojensa kartuttamiseen yliopiston tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Maisterivaiheessa pääaineopinnot ovat 120 op, joista (Turussa edelleen) pääaineopinnot lohkaisevat vähintään 80 op verran (itse gradu vie puolet, 40 op). Jäljelle jäävään 40 opintopisteeseen mahtuu aika monta kurssia, mikseipä kokonainen sivuainekin.

Toisin sanoen humanisti ei ole tuleva asiantuntija vain pääaineensa suhteen, vaan kerryttää tuntemusta myös muilta aloilta ja tulee samalla laajentaneeksi katsantokantaansa aika tavalla. Vapaita sivuaineita ollessa runsaanlaisesti eivät kaikki tyydy vain oman tiedekuntansa tarjontaan vaan suorittavat opintoja ja sivuainekokonaisuuksia esimerkiksi yhteiskuntatieteellisen tai kauppakorkean puolelta.

Humanisti ei istu laboratoriossa vaan luennoilla, kirjastoissa ja kotona kuunnellen, lukien ja kirjoittaen. Humanistin tentit eivät ole oikein – väärin -väittämiä tai kaavojen kirjoittamista, vaan argumentaatiota, käsitteiden hallintaa ja laajempien kokonaisuuksien esittämistä. Humanisti oppii varhain lähdekriittisyyden arvon ja tärkeyden, sekä harjaantuu perustelemaan kantansa. Tätä edellyttää asioiden pohtiminen monista eri näkökulmista mustavalkoisen ajattelumallin sijaan.

Ovatko kaikki humanistit sitten tällaisia? Ainakin monet tuntemani kanssahumanistit ovat. He ajattelevat ja reflektoivat, argumentoivat ja analysoivat. He hallitsevat joukon tärkeitä taitoja, jotka eivät ole kytköksissä vain tiettyyn opiskeltavaan aineeseen ja joista on varmasti hyötyä työelämässä. He ovat ajattelevia yksilöitä, jotka eivät ehkä ymmärrä lääkeaineiden ominaisuuksista, mutta pystyvät analysoimaan kulttuuri-ilmiöitä ja syitä yhteiskunnan muutoksille.

He nyt vaan ovat aika hyviä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *