Miten sinusta tuli sinä?


Twiitistä se lähti.


Twitter-virrassani vilahti Jukka Saksin kirjoitus ”Totuus henkilöbrändäyksestä”. Vaikka provosoivan otsikon takaa löytyy jotain ihan muuta kuin lopullinen totuus, sai otsikko kuitenkin ajatusvyöryn liikkeelle. Sen aiheutti sana ”totuus”.

En ole juurikaan graduni valmistumisen jälkeen lukenut henkilöbrändäykseen liittyviä blogauksia, koska niiden how to -ote aiheuttaa usein sen, että neuvot ovat väkisinkin yksinkertaistettuja versioita todellisuudesta. Toisaalta ne saattavat myös perustua varsin henkilökohtaisiin kokemuksiin: koska vaikkapa aktiivinen vuorovaikuttaminen Twitterissä auttoi jotain luomaan brändinsä, on sen oltava oikea tie myös muille.

Jos yksilön kokemukset voitaisiin monistaa yleispäteviksi säännöiksi, eikö kaikkien olisi pitänyt jo onnistua henkilöbrändäyksessä?

Tai ehkä nuo kokemukset onkin jo muutettu yleispäteviksi, jolloin niistä on karsiutunut helposti toisteltavia latteuksia, jotka mahtuvat hyvin 140 merkkiin #henkilöbrändi -kera.

Ehkä ongelma ei kuitenkaan olekaan nämä neuvot, olivat ne sitten yleistyksiä tai vakaasti yksilön kokemukseen pohjaavia.

Sen sijaan ongelma on siinä, mitä jää ulkopuolelle.

Brändi ei synny tyhjiössä

Twitterissä keskustelua jatkaessani mieleeni nousi toinen näkökulma. Nimittäin toisaalta henkilöbrändäyksen ohjeistukset ja vinkit ovat omiin korviini melko samankaltaisia. Autenttisuus ja vuorovaikutus painottuvat, mutta ne tuntuvat koskevan vain pintaa.

Yrityspuolella korostetaan, miten kullakin brändillä on oltava tarina. Mutta kuinka moni henkilöbrändääjä neuvoo muita kertomaan oman tarinansa? Sen, miten sinusta tuli sinä?

Avataanpa hieman. Henkilöbrändääjä X kertoo somekanavissa ammatistaan ja osallistuu alansa keskusteluihin. On aktiivinen, tuo esille näkemyksiään ja luo verkostoja. Tätä näen itse usein omassa somevirrassani eikä siinä mitään pahaa ole.

Mutta se minua on alkanut kaivella, että harva tuo esille, mistä ammattitaito tai näkemykset syntyvät.

Osaaminen ja mielipiteet eivät nimittäin synny tyhjiössä. Miksei tuota syntytarinaa kerrota?

Onko kaikilla liian kiire olla jo valmiita asiantuntijoita, eikä keskeneräisyyttä tai puutteita uskalleta myöntää? Etteivät kaikki ajatukset tai näkemykset ehkä olekaan niin omaperäisiä? Määritelläänhän henkilöbrändäys osittain henkilön parhaiden puolien esilletuontina. Onko keskeneräisyys sitten heikkoutta tai huonoksi puoleksi määriteltävä? Henkilöbrändäysgurujen neuvoihin kuuluu omien intohimojen esilletuonti. Eikö siihen silloin kuulu myös itsensä kehittäminen?

Pelkkään pintaan keskittyminen rajaa pois paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Miksi et kertoisi omasta matkastasi päämäärän sijaan?

 

Kuva: Flickr/Jay Erickson

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *