Henkilöbrändäys – onks pakko jos ei tahdo?


Tiistai  14.2.2017 oli onnen ja ilon päivä, sillä sain sähköpostiini jo toisen(!!!) kyselyn koskien henkilöbrändäystä. Eräs nimeltämainitsematon graduilija on siis mitä ilmeisemmin löytänyt oman hengentuotteeni ja halusi kuulla minun mielipiteitäni asioista. Ajatella, minun mielipiteitäni!

Kysymyksiin vastauksia kirjoitellessani jouduin pariin otteeseen pysähtymään todella ja miettimään, mitä vastaisin. Osa kysymyksistä nimittäin koski omaa henkilöbrändiäni ja sitä, miten rakennan ja ylläpidän sitä, ja miksi koen henkilöbrändäyksen tärkeäksi.

Vaikeaa vastaamisesta teki sen, että vaikka tiedän, että eräänlaista henkilöbrändiä olen tietämättä tai tietoisesti rakentanut vähintään siitä lähtien kun aktivoiduin Twitterissä, en silti koe tekemistäni järin tavoitteelliseksi. Samalla tuli vähän huono omatunto. Pitäisikö minullakin olla tavoitteita henkilöbrändini suhteen?

Brändää tai kuole

Useammasta gradulähteestäni nousi esille ajatus henkilöbrändäyksen kaikkivoipaisuudesta. Se esitetään ainakin amerikkalaisessa kontekstissa vastauksena vähän kaikkeen, lähinnä ”työtalouden rakenteellisiin epävarmuuksiin” (terveisin Marwick, 2013).

Henkilöbrändäys on edelleen kovassa nosteessa myös Suomessa, ja tuntuu että hieman vastaavanlainen retoriikka on myös meillä käytössä. Puhetta riittää lisäksi asiantuntijabrändäyksestä, joka on mielestäni usein vain synonyyminomainen vastine henkilöbrändäykselle sillä erotuksella, että asiantuntija-sana kuulostaa paremmalta. Samalla myös omissa somevirroissani on vilahtanut social selling -käsite ja neuvoja, miten sitä tehdään. Ole aito, läsnä, älä tuputa, luo todellisia kontakteja (tai jotain sinne päin). Siis taas vähän sama resepti kuin henkilöbrändäyksessä.

Nämä 1+1 yhdistämällä vaikuttaakin siltä, että suomalaisten vastine ”työtalouden rakenteellisiin epävarmuuksiin” ei välttämättä ole täysin toisinto Atlantin takaisesta ”ilman henkilöbrändiä et saa töitä”, vaan sen sijaan ilman sitä samaista brändiä et kykene tuottamaan nykyisessä työssäsi sitä arvoa, mitä sinulta ehkä vaaditaan tai odotetaan, tai mikä ylipäänsä olisi mahdollista.

Välttämättä henkilöbrändiin panostaminen ei siis koidu ammatilliseksi kuolemaksi, mutta saattaa tehdä joistain asioista haastavampaa.

Käykö järkeen vai oletko eri mieltä? Kerro!

Niin että oliko pakko?

Mielestäni ei ole. Tässä maailmassa on pärjännyt ihan hyvin vajavaisillakin henkilöbrändeillä, kuten omallanikin.

Kuitenkin akateemisille tavoille uskollisena haluan myös kumota edellisen kielteisen mielipiteeni ja lyödä vähän vastapalloon.

Päädyin nimittäin alkuvuodesta erään sometoimiston blogiin hakiessani inspiraatiota omaan työhöni. Koska olen kyylä, tsekkasin samalla myös kyseisen yrityksen työntekijäsivun. Ja voi iloa ja hämmästystä, kun palkkalistoilta löytyi henkilöbrändäyksen asiantuntijaksi itseään tituleeraava henkilö!

Tottahan toki kaivoin tämän henkilön Twitteristä, koska Twitter on todistettavasti (t. graduni) optimaalisin somekanava itsensä brändäämiseksi.

Sieltäpä tämä henkilöbrändäyksen asiantuntija löytyi. Yhdellä twiitillään vuodelta 2009.

Niin että tietyissä tapauksissa se henkilöbrändäykseen ja somepresenssiin panostaminen voisi olla paikallaan. Vaikka ihan ammatillisen uskottavuuden näkökulmasta.

Omaa ammatillista uskottavuuttani ylläpidon luonnollisesti twiittaamalla muun muassa älypuhelimeni järjestelmäpäivityksen aiheuttamasta ärsytyksestä. Aitous ennen kaikkea.

 

Kuva: Flickr/Jim Baker

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *